Suurimmalla osalla on vain yksi kulutusluotto kerrallaan

Finanssialan keskusliiton tekemän tutkimuksen mukaan suurimmalla osalla kuluttajista on vain yksi kulutusluotto tai pikavippi kerrallaan. Todellisuudessa nämä median paljon uutisoimat vippikierteet ovat siis hyvin vähäisiä. Vippien suosio vaikuttaa myös olevan hienoisessa laskussa mikä kertoo myös siitä, etteivät ihmiset hae lainaa netistä yltiöpäisesti milloin sattuu.

Tutkimuksesta selvisi, että lainaa ilman vakuuksia hakevat erityisen paljon sellaiset ihmiset, jotka suunnittelevat talouttansa korkeintaan kuukaudeksi kerrallaan. Lainoja suosivat myös sellaiset henkilöt, joilla menot ylittävät usein tulotason. Lainaa hakeneilta kyselyyn vastanneilta kuluttajilta kysyttiin myös, että ovatko he ottaneet pikavippiä viimeisen 12 kuukauden aikana.

Kyselyyn vastanneista kuitenkin niin pieni osa oli hakenut pikalainaa ylipäätään, jotta tulokset olivat vain suuntaa-antavia. Keskimäärin 2,6 prosenttia joskus vippiä hakeneista henkilöistä oli hakenut lainaa viimeisen 12 kuukauden aikana.

Kyselyyn vastanneista henkilöistä, joilla oli kyseisellä hetkellä avoin kulutusluotto tai pikalaina, 75 prosentilla ei ollut samaan aikaan lainaa muilta tahoilta. Kuluttajilla ei siis todellakaan ole päällekkäisiä kulutusluottoja tai vippejä niin paljoa, kuin usein annetaan ymmärtää.

Pikalainat

Pikalainat ovat pieniä ja lyhytaikaisia luottoja, joita voit hakea netissä toimivista pikalainapalveluista. Pikavippiä saat haettua aina muutamista kymmenistä euroista jopa kahteen tuhanteen euroon, joten lainakirjo on todella suuri. Maksuaikaa vipeille annetaan muutamista päivistä jopa kahteentoista kuukauteen, eli saat haettua lainasi juuri niin pitkällä takaisinmaksuajalla kuin on tarvetta.

Pikalainapalvelut tarjoavat aina lainaa ilman vakuuksia, toisin kuin esimerkiksi pankit, jotka voivat lainaa myöntääkseen vaatia tiliasiakkuutta tai vakuuksia lainoilleen. Pankit usein myös kysyvät, mihin tarpeeseen lainaa haetaan, mutta pikavippiä hakiessasi et ole tilivelvollinen kenellekään siitä, mihin aiot lainasi käyttää, joten voit hakea lainaa ilman vakuuksia mihin tarpeeseen tahansa.

Pikalainat sopivat erinomaisesti niin yllättäviin, kuin myös suunniteltuihin menoihin, ja voit käyttää vippiä esimerkiksi uuden asunnon takuuvuokran maksamiseen. Vaikka takuuvuokra olisi esimerkiksi 1000 euroa, saat helposti lainaa 1000 euroa ja voit maksaa sen pitkien maksuaikojen ansiosta takaisin hyvin pienissä kuukausittaisissa maksuerissä.

Yhteenvetona voitaisiin todeta, että pienlaina on lainamuotona erinomainen vaihtoehto, ja se sopii kaiken ikäisille ja kaikenlaisissa lainantarpeessa oleville henkilöille. Jos siis olet lainan tarpeessa, vertaa vipit ja hae edullinen pikalaina!

Rätt att ångra smslån

Från och med den första januari 2011 har du haft rätt att ångra ett smslån. Den nya konsumentkreditlagen som trädde ikraft den 1.1.2011 ger dig som konsument nya rättigheter och skärper spelreglerna på smslånemarknaden.

Den nya lagen ger dig fjorton dagars ångerrätt för de flesta lån, allt från typiska banklån till mindre snabblån. De enda undantagen som inte berörs är lagen är bostadslån och de fall där du köpt en vara mot faktura. Du kan alltså enligt konsumentkreditlagen ångra ditt bolån, men alla andra typer av lån kan du ångra inom 14 dagar.

Ångerrätten gäller därmed även för de korta och snabba lån som många långivande finansinstitut och företag benämner smslån. Ångerrätten gäller även andra lån med mindre summor. Du har alltså 14 dagar på dig att ändra åsikt och att ångra lånet, ifall du så vill. Ångerfristen räknas från det datum när kreditavtalet ingicks eller som allra tidigast från det datum då du fick den dokumentation angående avtalet som du enligt lagstiftningen har rätt till.

Enligt den nya konsumentkreditlagen behöver du inte ange något särskild orsak när du väljer att ångra ditt smslån. Enligt lagen behöver du heller inte meddela företaget skriftligen att du vill ångra lånet, utan det räcker med att du meddelar om dina intentioner i ett telefonsamtal. Däremot måste du enligt lagen kunna bevisa att du har meddelat långivaren att du ångrat ditt smslån. Därför kan det vara bra att skriftligen meddela långivaren att du vill säga upp snabblånet. Så har du något svart på vitt.

Om du väljer att utnyttja ångerrätten behöver du inte betala de möjliga uppläggningsavgifter eller andra avgifter som uppstått i och med att du lyfte smslånet. Däremot måste du betala den ränta som ackumulerats under den tid du haft smslånet tillhanda.

Enligt konsumentkreditlagen ska du inte behöva vänta länge på att få tillbaka pengarna som du betalat för till exempel uppläggningskostnaden. Enligt lagen ska du få tillbaka eventuella pengar senast inom 30 dagar.

Alla seriösa aktörer på smslånemarknader efterföljer den rådande lagstiftningen och regelverket som finns, och därmed är det självklart att du har rätt att ångra ditt smslån när du lånar hos en respekterad långivare. Kom bara ihåg att du ska betala tillbaka hela det totala lånebeloppet inklusive räntan för de dagar du haft lånet tillhanda.

Vänligen kontakta långivaren för att få information om hur du kan ångra lånet. Du kan även kontrollera långivarens hemsidor för närmare instruktioner om hur du går till väga när du ångrar och återbetalar lånet, all information om hur du kan utnyttja din lagstadgade rätt att ångra ett förhastat smslån borde finnas tydligt och klart beskrivet på långivarens sidor.

Flera långivare anger på sina webbsidor att anmälningen om utnyttjande av ånterrätten ska ske skriftligt. Detta är, som ovan redan nämndes, inte lagenligt – men med tanke på att du måste kunna bevisa att du meddelat långivaren om att du ångrar lånet kan det vara skäl att följa långivarens instruktioner. Detta gör det enklare för dig ifall det uppstår några problem.

Vippi

Vippi on pieni ja lyhytaikainen laina. Sana vippi tarkoittaa täsmälleen samaa asiaa, kuin pikavippi, pienlaina, pikalaina ym. Pikavippipalvelut tarjoavat lainaa netistä, ja saat lainan miltei aina heti tilillesi. Vippejä maksetaan kuitenkin vain klo. 7-23 välisenä aikana, sillä laki kieltää vippien maksamisen yöllä. Lailla pyritään välttämään ihmisten humalassa ottamia lainoja, jotka sitten kaduttavat aamulla.

Vippipalveluista saat aina lainaa ilman vakuuksia. Lainojen kulut ja eräpäivä ovat aina selkeästi ilmoitettuina, joten tiedät tarkalleen, milloin lainasi eräpäivä on, ja paljonko sinun tulee silloin maksaa takaisin. Vippipalvelut tarjoavat lainojansa todella edullisesti, ja halvimmillaan tarjolla on jopa ilmaista lainaa.

Suosituin vippi on 200€ pikavippi, mutta toki muitakin summia otetaan lähes yhtä paljon. Vippejä myönnetään vuodessa noin miljoona kappaletta, joten lainamuotona pikalainat ovat erittäin suosittu.

Kulutusluotolla useista pienistä veloista eroon

Pikalainat ovat nykyään erittäin suosittuja. Pikavippien suosio ei ole mikään ihme, sillä pikavipit ovat ainoa järkevä lainavaihtoehto pienten ja lyhytaikaisten rahahuolien nujertamiseksi. Pikalainapalveluista saat heti lainaa ilman vakuuksia, erittäin helposti ja nopeasti. Juuri lainojen saamisen helppous on kuitenkin samalla pikavippien varjopuoli, sillä henkilöt, jotka eivät hallitse raha-asioitaan kovin hyvin, ajautuvat pikavippien avulla suhteellisen helposti velkakierteeseen.

Velkakierteen välttäminen on tietysti aivan yhtä helppoa, kuin lainojen ottaminenkin. Ei tarvitse, kuin hieman maalaisjärkeä osatakseen miettiä, salliiko nykyinen taloudellinen tilanne tietyn suuruisen lainan ottamista. Kaikki, kuten esimerkiksi peliriippuvaiset henkilöt, eivät osaa miettiä näin järkevästi, ja ottavat lainaa netistä, vaikka heillä ei siihen olisi todellisuudessa edes varaa.

Pikavipeistä voisi sanoa vanhan sanonnan mukaisesti, että ”vippi on hyvä renki, mutta huono isäntä”. Kun velkavuori alkaa paisumaan, tilanne on epäilemättä tukala, sillä vippien maksuajatkin ovat usein hyvin lyhyitä. Näin siis useimpien lainojen eräpäivät ovat luultavasti hyvin lähellä toisiaan, ja jos lainaa on esimerkiksi tuhansia euroja, ei pienituloisen henkilön kuukausipalkka varmasti riitä niiden kaikkien maksuun.

Useat vippipalvelut tarjoavat mahdollisuuden eräpäivän siirtämiseen, mutta eräpäivää voi monesti siirtää vain parilla viikolla tai kuukaudella. Jos tämä ei kuitenkaan riitä, voit yrittää sopia erityisen maksuohjelman vippipalvelun kanssa. Jos vippipalvelu ei suostu maksuohjelman tekemiseen, voit yrittää uudestaan, kunhan lainasi perintä siirtyy perintätoimiston hoidettavaksi.

Kun lainasi siirtyy perintätoimistolle, ei ole syytä säikähtää. Tässä vaiheessa et vielä menetä luottotietojasi, eikä perinnästä tule kuin muutamien kymmenien eurojen kulut. Monesti keskustelufoorumeilla näkee puhuttavan perintätoimistojen perimistä, jopa satojen eurojen kuluista, mutta usein tällaiset puheet ovat täysin keksittyjä. Perintätoimistot ottavat kuluina tietyn prosentin perittävästä summasta, eli esimerkiksi jos perintään siirtyy pikavippi, eivät kulut todellakaan ole kymmeniä euroja suuremmat.

Jos et saa maksuohjelmia tehtyä, jäjelle jää kaksi vaihtoehtoa. Toinen niistä on, että otat yhteyttä oman paikkakuntasi velkaneuvontaan. Monille tämä on kuitenkin liian suuri kynnys, sillä kyllähän siinä saa ylpeyttänsä nieleskellä omista veloistaan täysin tuntemattomalle henkilölle kertoessa.

Toinen, ja minun mielestäni parempi, vaihtoehto on ottaa kulutusluotto. Netissä toimii nykyään runsaasti kulutusluottoa ilman vakuuksia tai takaajia tarjoavia palveluita, joista on mahdollista saada jopa tuhansien eurojen kulutusluotto heti tilille. Muutaman tuhannen euron kulutusluotolla kuittaat luultavasti kaikki pienemmät pikavippisi pois kertaheitolla. Kulutusluotoille annetaan jopa vuosia takaisinmaksuaikaa, eli voit maksaa suuretkin kulutusluotot hyvin pienissä kuukausierissä. Näin sinulla ei ole kuin yksi iso laina, eikä valtavaa nippua laskuja eri pikavippipalveluista.

Vertailemalla edulliset vipit

Vippipalveluita on nykyään todella paljon, joten voi olla vaikeaa valita, mistä vippinsä ottaisi. Toki edullisin vaihtoehto on monille automaattisesti se paras, mutta miten sitten löytää se kaikkein edullisin palvelu? Kukaan tuskin jaksaa selata jokaista palvelua erikseen läpi löytääkseen juuri sen edullisimman vaihtoehdon, ja monesti rahaa meneekin hukkaan, kun tulee otettua lainaa ilman vakuuksia jostakin kalliimmasta palvelusta.

Netistä löytyy kuitenkin itse pikavippipalveluiden lisäksi myös niiden vertailemiseen keskittyneitä sivustoja. Pikavippi 200€ tai vippi 100€ löytyy kyseisiltä sivustoilta helposti, ja saat katkaistua niskat pieniltä rahahuolilta vaivattomasti. Vertailusta edullisimman vippipalvelun etsimiseen ei mene kahta minuuttia kauempaa, ja voit säästää todella huomattavia määriä rahaa.

Monissa vertailuissa on myös vippiuutisia, joissa kerrotaan vippipalveluiden järjestämistä kilpailuista ja kampanjoista. Itsekin huomasin juuri uutisten kautta, että Vivus ei ole enää ainoa palvelu josta voi hakea ilmaista lainaa, vaan myös Viestilainalta irtoaa 50€ ilmainen pikavippi yhden viikon takaisinmaksuajalla. Vertailusivustoilta saa siis edullisimpien lainatarjousten lisäksi myös muuta hyödyllistä tietoa.

Kuusi faktaa pikavipeistä

1. Pikalainat auttavat arjen kuluissa
Pikalainayhtiöiden oman kokemuksen ja tutkimusten perusteella lainaa netistä otetaan arkisten kulujen, kuten ruokaostosten kattamiseksi – ei suinkaan juhlimiseen, niinkuin varsin yleinen väärinkäsitys antaa ymmärtää. Lainaa ilman vakuuksia tarvitaan yleensä silloin, kun on tullut yllättäviä menoja, eikä viimeisin palkka enää riitä niiden kattamiseksi. Silloin pikavippi on oikeastaan ainut vaihtoehto, sillä pankkien tarjoamat lainat ovat huomattavasti suurempia, pidempiaikaisempia, ja ennen kaikkea selkeästi kalliimpia.

2. Ei muita vaihtoehtoja
Kuten jo ensimmäisessäkin kohdassa mainittiin, ei pikalainoille ole korvaavaa vaihtoehtoa. Pankkien lainat ovat yleensä vähintään tuhannen euron suuruisia, mutta miksi kukaan ottaisi pikalainaa enempää, kuin mitä tarve vaatii? Pidempiaikaiset ja suuremmat lainat ovat luonnollisesti myös kalliimpia.

3. Lainaajat tavallisia ihmisiä
Pikavippejä ottavat henkilöt ovat tuiki tavallisia, pääasiallisesti työssä käyviä ihmisiä. Varsin yleinen harhaluulo on, että pikavippien ottajat ovat vasta 18 vuotta täyttäneitä nuoria, jotka rahoittavat lainoilla juhlimistaan, mutta todellisuudessa hyvin pieni osa vippaajista on alle 20-vuotiaita.

4. Korot noin neljäsosa lainapääomasta
Tilastokeskuksen selvitysten mukaan pikalainojen kulut ovat keskimääräisesti noin neljäsosa lainapääomasta. 100€ pikavippi tulisi siis esimerkiksi maksamaan 125 euroa ja 200€ vippi 250 euroa. Jokaista lainattua euroa kohden tulee siis kuluja keskimäärin 25 senttiä.

Jos ajattelee, että tämä on kallista, ei kannata mennä ottamaan ainakaan lainaa pankista. Pankkien lainoille kuluja tulee nimittäin helposti jopa 80 senttiä euroa kohden, eli monta kertaa enemmän kuin vipeille. Käsitys, että vipit olisivat kalliita, tulee todellisesta vuosikorosta. Todellinen vuosikorko on vääristynyt, jos sitä käytetään vippeihin, sillä todellista vuosikorkoa ei voi laskea lainoille, joiden laina-aika on alle yhden vuoden.

5. Lähes kaikki pikalainat maksetaan eräpäivään mennessä takaisin
85 prosenttia pikalainoista maksetaan takaisin niiden eräpäivään mennessä. Jäljelle jäävästä 15 prosentista kaksi kolmasosaa, eli kymmenen prosenttia, hoitaa lainansa maksun heti ensimmäisen maksumuistutuksen saatuaan. Vain viisi prosenttia lainoista menee siis perintään saakka.

6. Vippejä 0,07 prosenttia suomalaisten lainoista
Suomalaisilla on lainaa kaiken kaikkiaan lähes 107 miljardia euroa. Näistä vain 70 miljoonaa on vippejä, eli vippien osuus on vain 0,07 prosenttia. Esimerkiksi kulutus ja opintolainojen osuus onkin jo 15 miljardia, eli huikean paljon enemmän, kuin vippien.